Tutustumme Kokoomukseen

 

Tutustumme kokoomukseen

Kokoomuksen paikallisyhdistyksiin liittyy jatkuvasti uusia jäseniä. Eri yhdistyksiin liittyvien jäsenten määrä vaihtelee, yhteensä puolueeseen tulee uusia jäseniä 2.000 – 4.000 vuodessa.

Jäsenet liittyvät yksi kerrallaan ja siksi heidän on usein vaikea löytää sijaansa toimintaympäristössä, jossa kaikki muut näyttävät jo tietävän, mitä tekevät. He joutuvat siis nousemaan liikkuvaan junaan, kuten sanonta kuuluu.

Uuden jäsenen kotouttamista voidaan helpottaa. Jäsenen on helpompi löytää paikkansa yhdistyksessä, jos hän oppii mahdollisimman pian talon tavoille ja jos hän ei koe olevansa yksin. Tehokkaaksi havaittu tapa on koota hiljattain liittyneet jäsenet yhteen ja perehdyttää heidät järjestelmällisesti yhdistyksen ja sen toimintaympäristön asioihin.

Apua perehdytykseen

Kansallisen Sivistysliiton Opintokeskus KANSIO on laatinut tämän uuden jäsenen perehdyttämispaketin yhdistysten käyttöön. Paketti on sisällöltään suuntaa antava, kaikenlainen paikallinen jousto ja sovittaminen on enemmän kuin sallittua.

Perehdytysohjelma on tehty sellaiseksi, että se on helppo toteuttaa KANSION opiskelevan pienryhmän muodossa, jolloin se saa toiminnastaan aiheutuneisiin kuluihin pientä taloudellista tukea. Opiskelevan pienryhmän avustuksen saamisen ehdoista tärkeimmät ovat, että ryhmässä tulee olla vähintään viisi jäsentä ja että sen tulee opiskella kalenterivuoden aikana vähintään kymmenen tuntia.

Mikäli yhteen yhdistykseen ei ole tullut ryhmän kokoamiseksi tarpeeksi uusia jäseniä, mikään ei estä ottamasta mukaan jo aikaisemmin liittyneitä tai koota ryhmä yhdessä naapuriyhdistyksen kanssa.

Lisätietoja avustuksen saamisesta saa Kansiosta puhelinnumerosta 0207 488 471 tai Kansion sivuilta kohdasta opintokerhot.
Aineisto
Tallenna opiskeluaineisto  Word- tai Acrobat Reader -tiedostona tai opiskelujen tueksi on lisäksi tehty PowerPoint -diasarja
Word-tiedostona
Acrobat-tiedostona (pdf)
PowerPoint-tiedostona
 

 

© Kansallinen Sivistysliitto - Opintokeskus Kansio, p. 0207 488 488 (*), s-posti: kansioposti@kansio.fi Palvelun tekninen toteutus Avoine Oy

´